Taidevalokuvaaja ja ohjaaja kulttuurin ja sosiaalialan kentällä
Osku Leinonen on tamperelainen valokuvaaja ja ohjaaja, joka työskentelee valokuvan ja performanssin rajapinnalla. Hänen teoksensa syntyvät kehon, ajan ja hiljaisuuden kohtaamispisteissä, siellä missä liike muuttuu jäljeksi ja läsnäolo alkaa liueta valoksi.
Vuodesta 2019 lähtien valokuvaus on ollut hänen ensisijainen ilmaisumuotonsa. Leinonen työskentelee omakuvaan pohjautuvien, prosessilähtöisten sarjojen parissa, joissa yhdistyvät performatiivisuus, pitkät valotusajat ja kehollinen tietoisuus.
Kuvissa ei tavoitella ratkaisevaa hetkeä vaan hetken avautumista: aikaa, joka kerrostuu, katoaa ja jättää jälkensä. Ihmishahmo ei ole hallitseva vaan huokoinen, osa maisemaa, säätä ja valoa.
Leinosen taiteellinen tausta juontaa 2000-luvun alkuun, esitystaiteen ja butoh-tanssin pariin. Pitkäaikainen työ kehollisten ja somaattisten menetelmien parissa näkyy hänen valokuvissaan syvänä läsnäolon ja aistimisen tutkimuksena.
Butoh’n hitaus, sisäinen liike ja muodon purkaminen heijastuvat kuvissa, joissa identiteetti näyttäytyy muuttuvana ja avoimena tilana. Leinosen keskeisiä teemoja ovat ajan kulumisen muistijäljet sekä ihmisen hauraan mutta sitkeän olemassaolon havaitseminen ja tallentaminen.
Hyvän taide
Hyvän taide on Osku Leinosen tapa ymmärtää taide, taiteellinen kokemus ja ilmaisu kokonaisuutena, joka vaikuttaa sekä esiintyjään että yleisöön. Nimi on tarkoituksella epämuodollinen ja sisältää kaksoismerkityksen.
“Hyvä taide” on jotakin, minkä joku muu määrittelee: mittareita, arvosteluja ja onnistumista. Hyvän taide ei ole hyvää taidetta. Se on taidetta, joka syntyy hyvästä ja tekee hyvää. Sitä ei määritellä ulkoapäin, vaan se kutsutaan esiin sisältä.
Hyvä ei tässä tarkoita moraalista kiltteyttä, eikä sen vastakohta pahuutta tai “huonoa käytöstä”. Sen ydin on hyväksyntä: oman elämän, itsen ja ohimenevyyden hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat Käsite on Leinosen luoma, ja hän esitteli sen vuoden 2012 opinnäytetyössään.
Läsnäolo ja kuuntelun taito ovat keskeisiä. Opettelemme havaitsemaan sen, mikä on. Leinosen työssä butoh-tanssi, qigong ja kuvataide kohtaavat tässä.
Mistä aloittaa
- Valokuvaus: pinnat, jäljet ja omakuvat
- Butoh: butoh’n filosofia ja harjoitus
- Valokuvakokoelma Butoh: butoh-vaikutteisia kuvia
- Videoteoksia: lyhytelokuvia ja kuvaesityksiä
- Terveysliikunta Qigong ja Videot Qigong
- MO-teatteri: butoh.name Mythopoetic Theatren ja MO-teatterin tarina
- Biografia: koulutus, teatteri- ja ohjaajatyö
Koulutus ja ohjaajatyö
Koulutukseltaan Leinonen on teatteri-ilmaisun ohjaaja (BA, Metropolia) sekä sosiaalialan ammattilainen (BA, Espoo–Vantaan ammattikorkeakoulu). Hän työskentelee ohjaajana kehitysvammaisten henkilöiden parissa ja yhdistää taiteellisia ja kehollisia menetelmiä ihmislähtöiseen, kohtaavaan työskentelyyn.
Leinonen on kouluttautunut Terveys Qigong -ohjaajaksi Suomen Terveys Qigong -liiton Terveys Qigong (Jian Shen qigong) -ohjaajakoulutuksessa vuosina 2014–2016.
Taide, joka kutsuu pysähtymään
Osku Leinosen taide kutsuu pysähtymään. Se avaa tilan, jossa katsoja voi kohdata ajan, valon ja oman olemassaolonsa hienovaraiset liikkeet ilman kiirettä ja selityksiä, mutta syvästi läsnä.
Artspace Pelto: taiteilijavetoinen kulttuuritila Tampereella
Leinonen oli Artspace Pellon perustaja ja ohjaaja (2016–2020). Taidetila Pelto oli taiteilijavetoinen, voittoa tavoittelematon tila Tampereella. Se keskittyi performanssitaiteeseen, butoh-tanssiin, somaattisiin käytäntöihin, äänitaiteeseen ja kokeellisiin formaatteihin. Leinonen vastasi tilan kuratoinnista ja tuotannosta sekä kansainvälisten yhteistyöprojektien ja konferenssien toteuttamisesta yhdessä tilassa toimivien kanssa.
Valokuvistani
Kunniamaininta: LensCulture Black and White International Photo Awards 2026
Black and White International Photo Awards 2026 -kilpailussa palkittiin monia mielenkiintoisia ja inspiroivia töitä. Olen kiitollinen siitä, että sarjani “A Station Without Trains” sai kunniamaininnan omakuvakategoriassa (Selfie / Self-Portrait).
Teos syntyi yöllisenä visiona jäätyneen järven pinnalla: kuvitteellinen asema, johon junat eivät saavu, mutta jonka ohi kaikki kulkee. Yksinäinen tuoli, pitkä valotusaika ja niukasta valosta muotoutuva omakuva yön pimeydessä muodostavat hiljaisen arkkitehtuurin odottamisesta, ajan ja paikan ylittämisestä sekä näkymättömistä kohtaamisista.
Minulle tämä projekti käsittelee läsnäoloa, ohimenevyyttä ja yhdistävää yksinäisyyttä. Siitä, kuinka paikallaanolo voi paljastaa liikettä ja kuinka poissaolo voi muuttua yhteiseksi, jaetuksi kokemukseksi.
Kiitos kilpailulle maininnasta ja onnea kaikille palkituille valokuvaajille. Gallerioissa on paljon ajatuksia herättäviä ja inspiroivia töitä.
Tutustu valokuvagalleriaani: Luovat omakuvasarjat
Tutustu myös LensCultureen.
Valokuvani tutkivat olemassaolon haurautta ja elämän kipeää kauneutta. Ne pysäyttävät hetkeen, jossa hengitys, liike ja luonto kietoutuvat yhteen.
Valokuvaus: keskustelua läsnäolon ja poissaolon välillä
Valokuvaus on minulle sen paljastamista, mikä odottaa hiljaa tullakseen nähdyksi. Se ei ole vain olemassa olevan tallentamista. Jokainen kuva on keskustelu läsnäolon ja poissaolon välillä, maailman pintojen ja olemisen sisäisten kudosten välillä.
Työskentelen kynnyksillä: siellä, missä keho kohtaa maiseman, missä aika taipuu pitkissä valotuksissa ja missä liike jättää jäljen kuin muiston pinnan ylle.
Suurin osa työstäni kumpuaa omakuvista ja kontemplatiivisesta havainnoinnista. Olipa kyseessä hauras hahmo jäätyneellä horisontilla, liukeneva liike kesäisellä pellolla tai varjo, joka viipyy ohikulkevien tuntemattomien rinnalla, pyrin ilmentämään sekä tarkkailijaa että tarkkailtua. Kamera ei ole minulle ensisijaisesti dokumentoinnin väline vaan kumppani reflektiossa. Se antaa elämän näkymättömien ulottuvuuksien (kiireellisyyden, haurauden, sitkeyden ja hiljaisuuden) hengittää itsensä muotoon.
Pienten kohtausten estetiikka
Inspiraationi löytyy pienten kohtausten estetiikasta, hiljaisista yksityiskohdista ja elementaarisista rytmeistä. Sammalpeite, veden välke ja liikkuva varjo eivät ole vähäpätöisiä aiheita vaan merkittäviä huomiomaisemia. Katsomisen taidon kautta kutsun katsojat löytämään uudelleen sen, mitä filosofi Gaston Bachelard kutsui “intiimiksi äärettömyydeksi”.
Keho kuvassa: butoh’n ja qigongin vaikutus
Taustani butoh-tanssijana ja qigongin harjoittajana muovaa tätä lähestymistapaa. Keho, kuin tuulessa liehuva kangas, venyy, romahtaa ja laajenee. Hengitys, ele ja hiljaisuus ohjaavat sitä, kuinka astun kuvaan: en esiintyäkseni vaan asettuakseni. Liike muuttuu valokuvaksi, ja valokuva muuttuu meditaatioksi, kontemplaatioksi.
Pinnat muistin arkistona
Nämä kuvat ovat myös muistin ja kuulumisen tekoja. Hakeudun ympäröivän maailman tekstuureihin ja vuodenaikojen pinnoille: vanhan puun halkeamiin, kiven kosteaan kiiltoon, sumun leikkiin järven yllä. Pinnat ovat kuin iho, iäkäs, arpeutunut ja hohtava, ja ne kantavat tarinaa niistä, jotka ovat olleet, ja niistä, jotka tulevat. Niitä kuvatessani kosketan olemassaolomme yhteistä arkistoa.
Vahvistavaa ja anarkistista
Ajattelen työni olevan yhtä aikaa vahvistavaa ja anarkistista. Vahvistavaa se on siksi, että se tarjoaa pysähtymisen ja huomaamisen hetkiä sekä joustavuutta ja kestävyyttä. Anarkistista se on siksi, ettei se suostu pysymään yhdessä todellisuuden kehyksessä vaan vihjaa aina toiseen ulottuvuuteen: olemisen jälkeen, tarkkailijan varjoon, häiriöön tilassa. Myös huumori elää näissä kuvissa, sillä elämän vakavasti ottaminen on myös ilon löytämistä elämän kurittomuudesta.
Valokuvagalleriat
Tutustu Osku Leinosen valokuvakokoelmiin:
- Smugmug-valokuvagalleria: kattava kokoelma taidevalokuvia, omakuvasarjoja ja butoh-aiheisia teoksia.
- Picfair-valokuvagalleria: kuratoituja valokuvia hankittavaksi.
- Luovat omakuvasarjat: prosessilähtöisiä omakuvia, joissa keho, aika ja läsnäolo kohtaavat.
- Butoh-vaikutteiset valokuvat: butoh’n hidasta estetiikkaa ja kehollisuutta heijastavia kuvia.
Viime kädessä valokuvaan muistuttaakseni itseäni ja niitä, jotka katsovat kanssani, ettei taide ole erillään elämästä. Se on elämää, jota katsotaan rohkeudella ja lempeydellä. Se on elämän vimma käännettynä kuvaksi. Se on mahdollisuus kävellä ja pysähtyä sellaisena kuin todella olemme.
Kuten William Blake kirjoitti: “Nähdä maailma hiekanjyvässä ja taivas villikukassa.” Siinä on työni lähtökohta: löytää maailmoja pienimmistä eleistä ja kutsua muita hiljaiseen mutta äärettömään tilaan, jossa taide ja elämä kohtaavat.